En ole ollut ikinä heppahullu. Pari lapsuuden kaveria olivat, ja heidän siivellä kävin haistelemassa tallitouhuja pariin otteeseen. Tyydyin katselemaan niitä kaukaa, sillä totuus on, että hevoset herättivät minussa enimmäkseen pelkoa enkä pitänyt tallin hajuista. Jonkun Merjan Jalon heppakirjan luin, mahdollisesti liittyen johonkin koulutehtävään, mutta en silti innostunut teemasta enempää.
Tytär vaikuttaa kiinnostuneen poneista. Itselleni yllätykseksi olen päätynyt hevostapahtumaan ja saatoin tytärtä tallillekin ponipäivään. Olen kyllä ihan turistina tässä maailmassa. Voisinko vaikka lukea siitä jotain? Hevostapahtumassa markkinoitiin jotakin kirjasarjaa, mutta en pysty muistamaan, mikä se oli. En ihan hirveästi kuluta feelgood-kirjallisuutta, johon kategoriaan ajattelisin aikuisten hevoskirjojen enimmäkseen asettuvan. Lomapätkän kynnyksellä tuntui hyvältä idealta keventää tunnelmaa tämän genren opuksella. Olisiko siis aikuisille suunnattua feelgood-kirjaa hevosteemalla?
Löysin äänikirjapalvelusta joitain vaihtoehtoja. Tartuin vaihtoehdoista Veera Niemisen Kottikärrykaruselliin. Mutta oliko se feelgood-kirja? Ei ihan. Kirjassa pääsi tutustumaan kuormittuneen talliyrittäjän melko rankkaan arkeen ja asiakaskuntaan kaikessa pöhköydessään. Veera Niemisen kerrotaan itsekin olevan hevosyrittäjä, joten epäilemättä hänellä riittää enemmän kuin kirjaksi asti anekdootteja hevosmaailmasta ja ihmistyypeistä, jotka hevosten parissa touhuavat. Kirja oli paikoin jopa inhorealistinen ja painettujen kirosanojen määrä korosti sopivasti kroonista ärtymystilaa, jonka vallassa talliyrittäjä vaikutti kirjassa olevan. Sinänsä sekin oli informatiivista luettavaa ja auttaa pitämään jalat maassa ainakin äidillä, jos tyttären valtaa heppahulluus pahemminkin. Kirja herätti myös joitain muistoja. Eräällä tuttavapiirin ihminen omisti taannoin puolikkaan hevosesta ja touhua hieman sivusta seuranneena vaikutti kyllä siltä, että aikamoista draamaa se hevosen omistaminen toisen kanssa kaikkinensa oli. Ei kirjan kuvaukset siinä mielessä päässeet yllättämään. Hevosten tai tallielämän romantisointia ei kirjassa harrastettu yhtään. Jos nyt perään lukisin jonkin hevosen ja ihmisen sielunveljeyttä korostavan teoksen, saattaisi olla jopa vaikea suhtautua. Juonellisesti homman valitettavasti pystyi arvaamaan jo parin ensimmäisen luvun perusteella, mutta kirjan isompaa antia olivat jatkuvasti taustalla kuljetetut hevosten omistajien kommervenkit ja talliyrittäjän yritykset pysyä pinnalla kaikkien niiden keskellä. Ihan kelpo lukemista lomalle sentään.
Lukuretkiä 
Jätä kommentti